Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tänne kuuluvat hoitajien ja yksäreiden hoitotarinat. Muistathan että tarinassasi kukaan ei saa kuolla tai loukkaantua pahasti, et saa loukata ketään, et voi hoitaa muuta kuin omaa hoitoheppaasi ja et voi esim. ratsastaa jos et ole ensin ostanut satulaa (voit kuitenkin lainata satulaa tallilta).

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Rebekka

17.06.2018 10:24
Heräsin aikaisin aamulla. -Tylsää,valitin vaikka en tiennyt kelle valitin kun Isä oli matkalla ja Äiti nukkui. Odotin että hän heräisi mutta turhaan. Sitten en enää jaksanut odottaa. Pistin muroja kulhoon ja söin. Kun olin syönyt Äiti tuli. Menin huoneeseeni ja pengoin tallikamat. Ensimmäisenä löysin ratsastushanskat. Kun löysin kypärän, housut, hupparin, paidan ja kengät kadotin kypärän. -Aahr! huusin. -Menetkö tallille? Äitini kysyi. -joo, sanoin ja etsin kypärääni. Löysin kypäräni ruokakaapista. Pistin paitani päälle vedin housut jalkaan ja kengät jalkaan. Hupparin solmin vyötärölle. Viimeiseksi nappasin kypärän tallikassiin joka lojuu joka kerta sohvapöydällä.-Heippa! Huusin ja menin pihalle. Lähdin kävelemään tallille. Matkalla huomasin että juomapullo unohtui.-no jaa, kai mä selviin,sanoin ja jatkoin matkaa. Saavuin tallille ja menin Sallan luo. Harjasin, putsasin kaviot, pistin satulahuovan sen selkään samoin satulan. Sitten pistin suitset ja hoidin muutenkin. Vein Sallan kentälle. Tunnilla tehtiin jotain tylsiä asioita. Tunnin jälkeen hoidin Sallan pois. Menin kotiin ja olin melkein koko päivän ulkona.

Vastaus:

Alussa oli hyvin kuvailua, mutta olisit vähän tarkemmin voinut kertoa sinun ja Sallan puuhista. Tuosta 'tunnista' minulla kuitenkin vähän ihmetytti, sillä Spirithän ei ole ratsastuskoulu! Saat kuitenkin 40 vr.
-Angelika

Nimi: Sara

01.06.2018 08:02
// Haittaako että on muutaman päivän myöhässä, ollaan nyt oltu lomalla, ja ihan tyystin unohtunut koko Spirit, osittain huonon netin takia? :(

Spiritin kesäkisat, kilpailupäivä

Spirtin kesäkisat! Jännitys kupli vatsassani kun poljin tallille. Kilpailisin Lucyn kanssa 50-60cm esteluokassa. Onneksi meidän kahden välille oli ehtinyt syntyä jo hieman normaalia vahvempi luottamus, ja uskoin pärjääväni kilpailussa hyvin. Havahduin pelonsekaisista ajatuksistani vasta Spiritin pihamaalla. Iloisesti hyppäsin alas pyörän selästä, ja parkkeerasin sen. Katsoin kelloa, se näytti kahtakytä vaille neljää, oma sarjamme alkoi varttia vaille viisi, eli aikaa olisi. Kaikki hevoset oli haettu kilpailuja varten sisään, tai ainakin niitä haettiin. Katsoin sisään talliin - Lucy ei ollut vielä sielä. Päätin auttaa hevosten hakijaa ja otin Lucyn riimun ja riimunnarun hakeakseni sen. Oli lämpimän kesäinen sää, kun astelin jo hieman ruohostavaan tarhaan. Suurinta osaa hevosista vietiin sisään, mutta Lucy oli vielä ulkona. Pujahdin tarhaan sisään jaksamatta avata porttia, ja menin Lucyn luo. Se hörähti iloisesti, mutta hieman määräilevästi kun yritin sujauttaa riimun sen päähän. Jännitykseltäni en edes muistanut käyttää vanhaa kunnon "riimu seläntaa" temppua. Muutamia (kymmeniä) minuutteja myöhemmin Lucy kuitenkin antautui kiinniotettavaksi, juuri kun sitä vähiten odotin ja kävelimme yhdessä talliin. Avatessani oven, pöllähti minua vastaan valtava pölypilvi. Joku puhdisti parhaillaan tallin ilmeisesti pölyistä lattiaa. Tallissa kävi muutenkin varsinainen kuhina. Tunsinkin muutamia ihmisiä sieltä täältä, mutta suurimman osan nimeäkään en tiennyt. Käytävälle oli sidottu hevosia joita hoidettiin, ja minun piti puikkelehtia niiden välistä Lucyn kanssa. Erityisen hankalaa siitä teki se, että Lucy olisi halunnut moikata jokaista..

Vilkuilin kelloa jatkuvasti, hyvin, hyvin hermostuneena. Kun puhdistin kaviot, se oli viittä vaille neljä. Kun selvitin harjan ja hännän, se oli viisi yli neljä. Satuloituani hoitsuni se oli vartin yli neljä.

"Hiiop!" Huudahdin turhankin kovaa ponnistaessani kisaponini selkään. Lucyn korvat kääntyilivät kummallisesti minun istuessani jo selässä. Ehkä sitäkin jännitti. Kentälle oli jo koottu esteet, ja muutama ratsukko lämmitteli niiden ympärillä, joten päätin lähteä maastoon, sielä saisin olla rauhassa ja selvittää ajatukseni. Päätin vaihtelun vuoksi lähteä hieman synkempään metsään, josta pääsisi pienelle metsälammelle. Angelikan kertomukseen luottaen, ohjasin Lucyn pitkin ohjin metsäpolulle. Katselin ympärilleni kiinnostuneena: joka puolella roikkui mäntyjen pitkiä oksia ja pensaita joiden lehdet kahisivat kun Lucy kahlasi niistä läpi. Auringonvalo pääsi juuri ja juuri pilkistämään välillä puiden lomasta, ja se toi mukavasti valoa pimeään metsään. Olin kerännyt ohjia lyhyemmäksi, joten siirsin tamman raviin. Tuntui erikoiselta keventää, kun olin mennyt Lucylla aina ilman satulaa. Nyt sillä oli vihdoin oma. Kyllästyin ravaamiseen, joten nostin Lucyn pehmoisen laukan. Keinuin selässä ja suljin silmäni. Yht'äkkiä tunsin jonkin raapaisevan kipeästi poskeani. Oliko se oksa?

Ylhäältä roikkuva oksa tuli suoraan rintakehääni Lucyn laukatessa sen ali. Eihän se osannut ottaa huomioon että minä toin lisää pituutta sille. Kauhuissani suljin silmäni ja tarrasin kiinni Lucyn harjasta. Oksa olikin paksu, eikä siis vain raapaissut minua, vaan heitti selästään. Toinen jalkani jäi kuitenkin jalustimeen, kun Lucy jatkoi matkaa. Pian kuulin jalustinhihnan rapsastavan poikki.

Siinä minä nyt keikuin, holtittomasti puussa, toisessa jalassa katkennut jalustin! Kumarruin alemmas, ja irrotin jalustimen jalastani, se tippui havuiseen maahan. Pudottauduin puun oksalta varovaisesti, ja testasin oliko luita murtunut - ei ollut. Huokaisin helpotuksesta. Silloinhan en olisi voinut osallistua kilpailuihin, ja se olisi ollut kamalaa! Kävelin helpottuneena muutaman ympyrän, ja sitten lähdin etsimään Lucya, hieman huolissani tietenkin. Onneksi tamma oli jäänyt odottamaan minua polunmutkaan, huomattuaan ratsastajan tippuneen selästä. Ja jääneen oksaan sätkimään..
Nappasin pitkinä roikkuvista ohjista kiinni, ja silitin tammaa kaulalle. "Olit kiltti tyttö, kun jäit odottamaan" Kehuin sitä hiljaa. Nousin kannon päältä Lucyn selkään, ja lähdimme jatkamaan kierrosta.

Hengitä.. hengitä syvään..
Yritin koota itseäni. Lucy seisoi vieressäni kiiltävän hienona, ja minullakin oli valkoinen t-paita, ja puhdas ratsastusliivi päällä. Beiget ratsastushousuni oli kiillotettu puhtaiksi, ja äitini oli paikannut pohkeeseen tulleen reiän. Ratsastussaappaani oli kiillotettu hohtavan mustiksi, eli olin itsekin hienona. Kello näytti varttia vaille viisi, eli kilpailut alkoivat. Olin kilpailemana toisena, joten pitäisi mennä lämmittelemään. Onneksi olimme olleet viitisen minuuttia sitten ratsastuslenkillä, joten verryttely ei ollut pakollinen. Talutin kuitenkin tamman jo ulos odottamaan vuoroamme.

"Ja seuraavaksi vuorossa Sara ja Lucy, olkaa hyvät!" Kuului miesääni kuuluttimista. Katselin hättäntyneenä ympärilleni. Onneksi joku toivotti minulle onnea, puntaten samalla minut Lucyn selkään. En edes muistanut kuka hän oli, niin paljon jännitin.

Näin vanhempani, jotka hymyilivät minulle rohkaisevasti. Näin myös siskoni, jotka söivät kisa-alueelta ostettuja makkaroita ja veljeni, jotka seurasivat puhelimiltaan jääkiekko-ottelua. Vilkutin ujosti heille, kun ohitin Lucyn kanssa katsomon. Rataantutusmisen jälkeen rata ei vaikuttanut kovinkaan hankalalta. Annoin Lucylle pohkeet, ja niin lähdimme eteenpäin kohti esterataa!

tasainen laukka antoi minulle kummalisesti rohkeutta. Ensimmäiselle esteelle tuli hyvä vauhti, kuin myös lähestyminen. Nousin kevyeen istuntaan, ja myötäsin ohjista siirtäessäni ne kaulalle. Lucy liisi sille matalan esteen yli helposti. Alastulossa toinen jalustimen luiskahti hetkellisesti irti jalastani, ja korjasin sen nopeasti paikoilleen. Sitten tunsin, kuinka uusi voima valtasi minut, ja sitten me ampaistiin matkaan!

Taputin Lucya kaulalle. Istuin satulassa rennosti, ja annoin ajatusten vapaitua. Ravasimme metsäpolkua. Kilpailut olivat meidän osalta ohi, ja se oli helpottavaa. Omasta mielestäni ne olivat menneet hyvin, lukuunottamatta yhtä tiputusta.. kuka nyt niistä välittäisi. Hymyni oli ulottua korvasta korvaan kun ajattelin kisasuoritustani.

Saavuimme Spiritin tallipihaan vasta tunnin kisasuorituksemme jälkeen, ja siellä vastaamme tuli koko perheeni. Onnitteluiden jälkeen meni hoitamaan Lucya pois. Suin sen karvan kiiltäväksi, ja puhdistin kaviot. Saadessani homman päätökseen, olin väsyneenpi kuin koskaan. Hyvästelin hoitoponini hieman haikeasti, ja kapusin isoon perheautoomme. Istuin isosiskoni viereen, ja pian auton täytti seitsemän ihmisen iloinen puheensorina.

Vastaus:

Hienoa, teillähän meni alkumaastoa lukuunottamatta oikein hyvin. Taas kerran mainio tarina, saat tästä 75vr

Nimi: Mila

30.05.2018 12:59
”Heippa!” huusin äidille, kun nousin autosta. Minua väsytti paljon aikaisen herätyksen takia. Olin kuitenkin välttämättä halunnut käydä moikkaamassa hoitsuani ennen koulun alkua. Kello näytti vasta puoli seitsemää. Koulu alkaisi kahdeksalta. Minulla olisi siis noin tunnin verran aikaa, kun ottaisin huomioon koulumatkan.

Tallissa Rasse söi vielä ruokaansa. Katselin sitä karsinan seinän yli. Pian kuitenkin lähdin satulahuoneeseen, jossa voisin säilyttää ruunan tavaroita. Katselin ympärilleni. Monen ponin kohdalla oli jo varusteita, mutta Rassen kohta oli tyhjä. Kaivoin repustani hoitosetin, joka sisälsi harjat sekä harjapakin. Lisäksi otin riimun ja riimunnarun. Nyt en vielä jättäisi niitä paikoilleen, sillä tarvitsisin niitä.

Kun palasin Rassen karsinalle, se oli jo syönyt. Avasin oven ja astuin sisälle. Yllätin ponin ja sain sille riimun päähän. Sidoin ruunan kiinni tallin käytävälle. Aloitin harjaamisen kumisualla. Pyöritin sitä Rassen paksua karvaa pitkin. Vihreään sukaan jäi kiinni paljon karvoja, jotka lopulta tippuivat lattialle. Seuraavaksi otin pehmeän harjan. Vedin pitkiä vetoja kaulaa pitkin. Sen jälkeen etujalat ja kylkeä pitkin kohti takaosaa. Viimeisenä harjasin takajalat. Mutta senkin jälkeen harjasin pään. Sitten vielä selvitin sormin harjan, hännän ja otsatukan sekä puhdistin kaviot.

Katsahdin kelloa, joka näytti vasta seitsemää. Kävin nopeasti viemässä Rassen harjapakin satulahuoneeseen ja nappasin muutaman herkkukeksin. Pian palasinkin jo ponin luo. Se katseli minua eloisilla silmillään. Tarjosin ruunalle omenan makuista keksiä. Se otti sen varovaisesti hampaillaan. Rapsutin Rassea otsalta ja irroitin riimunnarun

Tallinpihalta lähdin kohti metsää. Shetlanninponi askelsi reippaasti eteenpäin. Vilkuilin aina vähän ajan välein kelloa, sillä en haluaisi myöhästyä koulusta. Se näytti nyt kymmentä yli seitsemää. Muut luokkalaiset tuskin olisivat edes heränneet, mutta minä olin jo tallilla. Eihän toisena päivänä, kun pääsisi hoitoponin luo voisi olla jättämättä tilaisuutta väliin. Illalla en ehtisi tallille, eli aamulla oli mentävä.

Ei tuntunut menevän hetkeäkään, kun kerro oli jo kaksikymmemtä yli seitsemän. Käänsin Rassen ympäri. Hieman hätäilin ehtisinkö takaisin tallille ja vielä kouluun. Tiesin kuitenkin, että ponit menevät lujempaa tallille mentäessä. Maiskutin Rasselle ja se lähti raviin. Juoksin shetlanninponin vierellä. Se ravasi yllättävän lujaa. Harmittelin, että tallin hevoset ja ponit olivat ratsuja, sillä Rassella olisi varmasti mukava ajaa.

Saavuin tallille täsmälleen puolelta. Viimeisen parisataa metriä olin kävellyt. Talutin ruunan tarhalle, missä muutkin shetlanninponit asustivat. Avasin portin hitaasti ja annoin Rasselle vielä herkkukeksin. ”Heippa” sanoin ponille. Irroitin riimunnarun ja vielä taputin ruunan peppua. Se laukkasi jo kohti puiden varjoja. En nyt ehtinyt jäädä katselemaan sitä. Suljin vain portin ja jätin riimunnarun portin vierelle. Sitten lähdin bussipysäkille.

Nimi: Mila

26.05.2018 06:57
Saavuin tallille suoraan koulusta. Kello näytti puolta kolmea. Aurinko paistoi mukavasti, mutta ei ollut tukalan kuuma. Katselin ympärilleni tallinpihalla. ”Taas uusi talli” totesin ja naurahdin. Piha vaikutti autiolta ja minua hieman pelotti oliko tämä autioitalli. Astelin suhteellisen varmoilla askelilla kohti ovea. Hengitin pitkään syvään. Painoin käteni kahvalle, jonka avasin hitaasti. Se narisi hieman. Hevosten hörähdyksen toivottivat minut tervetulleiksi. Olin nähnyt tallista kuvia, mutten olettanut sen olevan tällainen. Angelika käveli minun luokse ja puristi kättäni. Itseasiassa en ollut varma oliko hän juuri Angelika, mutta ajattelin, että hänen on pakko olla. ”Olisiko mahdollista alkaa hoitamaan Rassea?” kysyin hieman ujosti. ”Totta kai!” hän vastasi.

Lähdin Rassen tarhalle. Minulle oli neuvottu miten sinne pääsee. En nimittäin todellakaan odottaisi mitään ohjausta sinne. Kävelin reippaasti ja varmoin askelin. Näin edessäni puisen aitauksen. Aurinko valaisi puuiden lehdet saaden sen näyttämään auringonlaskulta. Näin komean, tummanruskean shetlanninponi ruunan kauempana. ”Oih” minulta pääsi. Aurinko osui ponin turkkiin saaden sen näyttämään hieman punertavalta.

Pujahdin tarhaan lautojen välistä. Kävelin keskelle tarhaa, jossa oli kuiva ruohopläntti. Istahdin siihen odottamaan Rassea. Se katseli minua kauempaa. Suljin hitaasti silmäni. Hengitin muutaman kerran syvään. Aurinko porotti suoraan selkääni. Tunsin kosketuksen olkapäässäni. ”Rasse?” kysyin. Avasin silmäni ja käänsin päätäni. Olkapäähäni nojasi tummanruskea ruuna, Rasse. Silitin ponin turpaa hellästi. Se nostin päätään hieman ylemmäs. Nousin takaisin seisomaan. Halasin Rassea. ”Olet nyt minun hoitoponini” kuiskasin ja hymyilin.

Vastaus:

Hyvä tarina, oli hauskaa, että käytit myös muita ihmisiä tarinassasi. Kiva lukea, vain pari kirjoitusvirhettä ja oikein monipuolinen, tarinan lyhyydestä huolimatta. Laitan 50vr kaappiisi.
-Angelika

Nimi: Rebekka

21.05.2018 20:00
Söin aamupalaa. Katsoin paljonko kello on. - Minunhan täytyy lähteä tallille! Rebekka huusi Äidilleen. - Mene vain! Äiti huusi kylpyhuoneesta. Onneksi sain juuri syötyä. Vein astiat pöydästä ja menin pukemaan. Pistin kypärän päähäni, vedin kengät jalkaani ja pistin ratsastushanskat käteeni. - Heippa! Huusin ja menin pihalle. Otin pyöräni ja lähdin polkemaan tallille. Kun saavuin sinne laitoin pyöräni pyörätelineeseen ja menin sisään. Lainasin Sallalle satulan, suitset, riimunarun, riimun ja hoitopakin. Menin Sallan karsinan luo. Hoidin Sallan valmiiksi tunnille ja talutin sen kentälle. Kun tunti loppui minun piti vain odottaa seuraavia ratsastajia. Rebekka hei ei sinun tarvitse jäädä enää tallille olet ollut niin ahkera, Ratsastuksenopettajani sanoi. - Selvä, heippa! Sanoin ja menin pyöräni luo. Pyöräilin kotiin. Kun pääsin kotiin valitin vain kuumasta koko loppu päivän.

Vastaus:

Hyvä tarina, vähän enemmän kuvailua olisi voinut olla. Saat tästä 35vr.
-Angelika

Nimi: Sara

15.05.2018 22:17
"Huhhu, mikä helle!" Parahdin äidilleni rullatessani auton ikkunan auki. Työnsin pääni ulos ja nautin viimasta joka pyyhki kasvoja. Onneksi minun ei tarvinnut lähteä polkemaan tälläisessa helteessä Spirittiin. Äitini vilkaisi minua kääntyessään tilavalle hiekkatielle joka johti tallille. "Tääläkö se on?" Hän kysyi epävarmana ja vilkuili minua. Nyökkäsin ajatuksissani. Äiti kohotti kulmiaan, mutta sitten näki punaiset tallirakennukset ja jarrutti Spiritin pihaan. Avasin oven vain sekuntin murto-osan myöhemmin, ja loikkasin ulos autosta. "Heippa!" Heilautin kättäni äidille osoittaen että hänen ei tarvinnut tulla mukaan. "Minä tulen vähän katsomaan minkälainen paikka tämä oikein" Äiti sanoi noustessaan perässäni autossa. Hän sulki etuoven ja lukitsi auton ovet. Minä kiiruhdin jo talliin. Avasin punaiseksi maalatun oven ja puikahdin talliin. Pikaisella vilkaisulla huomasin käytävän laidalla muutamia ratsastusasuihin pukeituneita tyttöjä. Heilautin heille reippaasti kättäni, vaikkeivat he edes huomanneet minua. Eipä se minua liikuttanut. Muistin ulkoa Lucyn karsinan paikan, ja niinpä kävelin sinne. Jos ehtisin viedä Lucyn ulos, ennenkun äiti tulisi talliin, hän ei aloittaisi kiusallista keskustelua muiden kanssa. Niinpä kiiruhdin Lucyn karsinaan hieman liiankin nopeasti, ja Lucy säikähti vähän. "Sori" mumisin sille ja pujautin riimun tamman päähän. Juuri kun talutin Lucya ulos karsinasta äitini avasi tallin oven ja hörhelsi sisään. Hetken hän sai etsiä minua katseellaan, mutta kun näki minut, hymyili leveästi ja käveli luokseni. Ei onneksi kiusallisia keskusteluita...

Mitäs muuta äidiltä voi odottakkaan.. hän yrittää virittää keskustelua, mutta minä työnnän äidin ulos tallista. Talutan Lucyn äidin jäljessä. Se seuraa hieman kummastuneena tapahtunutta, mutta kulkee kiltisti perässäni. "Ajattelin ratsastaa" Kerron äidilleni harjatessani Lucya tallipihalla. Mutta äiti vain kehuu auringonpaistetta eikä kuuntele. Kun sitten painan kypäräni päähän, hän kimmastuu. "Sanoisit aikaisemmin että aijot ratsastaa!" Kohautan harteitani vihaisen murahduksen säestämänä, ja lähden hakemaan Lucyn suitsia. Se jää seisomaan kiltisti harjauspuomille hevoskammoinen äiti vieressään. Kävelen tallin käytävän poikki, ja nyökkään muille tytöille. Yksi tytöistä hymyilee leveästi ja nyökkää takaisin. Virnistän. Kun jätän tytöt taakseni, saavun satulahuoneeseen. Otan Lucyn suitset niille tarkoitetusta naulasta, ja lähden Lucyn ja äidin luo. Kun suitsin Lucyn, kerron äidille suunnitelmastani. Aijon mennä alkuverkat maastossa, ja sen jälkeen kentällä pieniä esteitä. Ilman satulaa siitä tulee haastavaa, mutta aina voi yrittää. Ja voihan talliltakin lainata satuloita tarvittaessa.

Äiti punttaa tallipihalla minut hoitsuni selkään. Istun ponin lämpöisessä selässä ja virnistelen äidille. Hänellä on sama ilme, kun hän saa kukkaistutuksensa valmiiksi. Kysyn äidiltä voisiko hän ottaa meistä kuvan. Äiti räpsii muutaman kuvan, ja sitten lähdemme kävelemään niitylle päin. Juttelemme paljon hevosista, ja kaikesta muustakin. Samalla kokoan pikkuhiljaa ohjia, ja lopulta annan raviavut. Lucy ravaa iloisesti, korvat hörössä. Äiti nauraa. "Näyttääpä Luka hauskalta!" Hän toteaa. Se on kylläkin Lucy. En viitsi huomauttaa äidille, hymyileen vaan. Kyllästyn kuitenkin pian raviin, ja vaikka tiedänkin että täälä ei kuulunut mennä laukkaa, annan laukka-avut silti. Saan napauttaa tammaa muutaman kerran, mutta sitten se lähtee. Ilmeisesti Lucylle on pakkautunut enenmänkin energiaa, nimittäin se oikein ampaisee eteenpäin. Äitin kasvoilla käy säikähtänyt ilme, mutta kun hän huomaa että laukanosto oli tarkoituksellinen ja hallittu hän rentoutuu ja hölkkää mukana. Istun tamman selässä ja suljen silmäni. Kohotan jopa käteni hetkeksi ilmaan. Silloin äiti kyllä tarttuu kiinni Lucyn ohjista ja käskee minun pitää kiinni. Kun avaan silmäni ja tartun ohjista, Lucy hidastaa raviin. Pompin sielä hervottomasti, kun en osaa enää istua alas. Hidastankin nopeasti käyntiin.

Jatkanme maaston jälkeen kentällä esteitä hypäten. Laskeudun alas, ja sidon Lucyn kiinni kentän aitaan. Kokoamme kolmen esteen sarjan. Kaksi ristikkoa ovat viistosti samalla linjalla, ja kolmas toisen ristikon oikealla puolella. Meillä menee kymmenisen minuuttia koota rata, ja kun äiti palaa kentän reunalle, hän on mutainen ja hiekkainen. Mutta hän hymyilee! Ponnistin aidan päältä Lucyn selkään, kun olin irrottanut sen aidasta. Kokoan ohjat ja maiskautan, tamma lähtee liikkeelle. Esteet olivat hyvin matalia, mutta päätin mennä ne silti laukassa. Nostin kulmasta laukan, ja ohjasin Lucyn ensimmäiselle esteelle. Sain noustua vaivoin kevyeen istuntaan ja myödättyä ohjia. Sitten seuraava ristikko. Lucy ponnisti hieman liian aikaisin, ja kolautti puomia, mutta se ei tippunut. Minäkin ehdin esteistuntaan noeammin. Istun syvälle Lucyn selkään, ja ohjasin sen kolmannelle esteelle. Keikuin selässä holtittomasti kun lähestyimme estettä. Huomaamatta Lucyn vauhti hidastui, ja se kielsi. Vaikka vauhti oli hidas, lensin kaulan yli. Muksahdin suoraan Lucyn eteen, onneksi en esteeseen. "Kaikki hyvin!" Sanoin äidilleni kavutessani uudestaan selkään. Istuessani taas hoidokkini selässä, ohjasin sen esteelle uudestaan. Tällä kertaa pidin hyvin vauhtia yllä. Ja niin lensimme yli ristikon! Rapsutin tammaa kaulalle, ja siirsin se käyntiin. Äiti vilkuili kelloa sen näköisenä, että hänen oli lähdettävä. Vielä varmistettuaan, että minä pärjäisin, hän kipusi autoonsa ja hurautti pois. Äiti oli kieltänyt hyppäämästä enään, joten menin vielä loppuravit ja käynnit - pitkin ohjin. Tamma tuntui vielä haluavan huomiota ja minulla oli aikaa, joten päätin pitää Lucylle kauneushoitolan. Laskeuduin sen selästä, ja otin ohjat kaulalta. Esteet tulisin siivoamaan myöhemmin.

Tallissa oli ihana viileää, kun talutin Lucyn sen karsinaan. Sekin oli ihan hikinen, samoin kun minä. Riisuin siltä vähin äänin suitset, ja tamma ravisteli iloisesti päätään. Rapsutin sitä korvan takaa kuin koiraamme. Naureskelin itsekseni ajatukselle, että Lucy olisi koira. Kävelin samalla hakemaan Lucyn harjapakin. Heiluttelin sitä tallin käytävillä huolettomasti, kunnes pakki lipesi kädestäni ja lensi käytävällä liukuen suoraan tyttöjen jalkojen juureen. Kiiruhdin hakemaan pakin, ennenkuin joku heistä ehtisi oottaa sen. Sitten marssin Lucya harjaamaan. Iloinen rupattelu täytti tallin käytävän, ja hevosetkin hörähtelivät. Yhtäkkiä talli tuntuikin valtavan kotoisalta.

Viivyin tallilla vielä pitkään, sukien ja sukien hoidokkiani. Sielä tuntui niin kotoisalta, enkä halunnut lähteä. Lopulta totesin kellon olevan jo liian paljon, ja pakkasin kamppeeni. Vein harjapakin paikoilleen ja silitin vielä Lucya. Se jäi tuijottamaan perääni, mutta pysyi vaiti.

Ulkona oli vielä valoisaa, vaikka kello näyttikin kahdeksaa. Iloisesti heiluttelin tallikassiani, vaikka tiesinkin olevani kaksi tuntia myöhässä sovitusta kotiintuloajasta. Vasta kävellessäni kentän ohi huomasin esteet sielä, ja ehdin jo miettiä miksi joku oli ne sinne jättänyt, kunnes muistin. Eipä auttanut muuta kuin laskea tallikassi, ja korjata esteet pois. Raahasin esteet väsyneenä omille paikoilleen. Lopulta olin tyytyväinen lopputulokseen, ja lähdin kentältä. Pyyhin enimmät pölyt pois tallivaatteistani, ja nappasin tallikassin olalleni. Vilkaisin puhelimen kelloa, samalla kun näpyttelin viestin äidilleni, kysyäkseni voisiko hän tulla hakemaan minut. Pian sain vastauksen, hän oli töissä. Lisäksi sain kunnon nuhtelut liian myöhään kotiin tulosta, nimittäin kello olikin jo puoli yhdeksän. Harmistuneena lähdin lompsimaan hiekkatietä eteenpäin. Potkin hiekkaa saappaillani, kunnes näin auton valot. Hämärä oli hiipinyt ympärilleni aivan huomaamatta. Vilkuilin autoa, se oli pieni ja punainen, merkkiä en tiennyt. Pian huomasin ratissa tutun hahmon. Isoveljeni! Aloin heiluttaa hullunlailla käsiäni, mutta veli oli jo huomannut minut. Punainen auto pysähtyi kohdalleni, ja hyppäsin sen kyytiin. En puhunut veljen kanssa mitään, mutta hymyni kertoi kuinka suuri pelastus hän oli ollut.

Vastaus:

Aivan ihana tarina! Todella hyvin kuvaileva ja vaikkei mitään erityistä draamaa ollutkaan, oli tarina erittäin miellyttävä lukea. Saat tästä 90 vr.
-Angelika

Nimi: Janina

28.04.2018 20:14
Löhöilin sohvalla. -Tylsää, ajattelin. Päätin lähteä tallille. Puin ratsastushousut ja hupparin ylleni ja hyppäsin pyöräni selkään. Ajoin muutaman kilsan, kunnes saavuin tallin pihaan. Parkkeerasin pyörän tallin viereen ja menin sisään. Ensimmäisessä karsinassa oli Penelope -ori. Menin sen karsinaan ja laitoin ruskean riimun sen päähän. Hain satulahuoneesta harjapakin ja aloin harjata hevosta. Se näytti tyytyväiseltä.
Otin Polen riimunnaeusta kinni ja lähdin taluttamaan sitä pihalle. Ulkona pysäytin Polen ja sidoin riimunnarun hevosen kaulalle ohjiksi. Nousin pieneltä kiveltä selkään ja annoin Polelle pohkeita. Kävelimme hetken pihalla ihan rauhallisesti, teimme pysähdyksiä ja suunnan vaihtoja. Lopulta uskalsin kääntää Penelopen pois tallipihalta, kohti peltoa. Puolivälissä matkaa annoin orilleni lisää pohkeita ja siirsin sen raviin. Pompin selässä kuin trampoliinilla, mutta se ei haitannut kumpaakaan, ei minua eikä Polea. Pian saavuimme pellolle. Viileä tuuli puhalsi kasvojani vasten ja minua alkoi tärisyttää. Vaikka oli jo huhtikuu, ei vielä ollut kesä.
Ohjasin Polen ympyrälle keskelle peltoa. Se marssi reippaasti korvat hörössä. Tein muutaman pysähdyksen varmistaakseni että Pole oli kuulolla ja siirsin sen sitten raviin. Ravailimme ympyrällä hetken, kunnes kettu loikki Polen takaa. Penelope säikähti ja pukitti. Yritin tarrata kiinni Polen harjaan, mutta se oli liian lyhyt. Liu'uin eteenpäin Polen kaulalle, mutta pysyin silti selässä. Yhtäkkiä Pole ryntäsi laukkaan. Se kirmasi pellon halki eikä millään tahtonut pysähtyä! Äkkiä otteen Polen kaulasta lipesi ja kierin maahan. Onneksi pellolla kasvava heinä oli pehmeää, eikä minuun sen pahemmin sattunut. Nousin ylös ja lähdin jahtaamaan Polea. Ori antoi onneksi varsin helposti kiinni.
Talutin Polen talliin. Harjasin sen läpi pölyharjalla ja lähdin kotiin.

Vastaus:

Ihan kiva tarina. Kuvailua olisi tosin voinut olla enemmän ja teksti olisi voinut olla vähän monipuolisempaa. Saat tästä 40 vr.
-Angelika

Nimi: Sara

23.04.2018 21:59
Ihanaa, lumet ovat sulaneet! Sara tunsi suurta helpotusta kun tallille lähtiessä ei tarvinnutkaan pukea valtavaa toppakerrastoa. Hän vaihtoi vanhat, nuhjaantuneet ruskeat ratsastushousunsa päälle, ja heitti jonkun takin niskaan. Tyttö nappasi mukaansa ratsastuskypärän ja hanskat, ennen kun lähti tallille. Sara painoi haalistuneen vaaleanpunaisen pyöräilykypäränsä tummaan hiuspehkoon. Hän aikoi uhmata kevättä, ja lähti viilettämään kotipihasta huppari auki. Tuuli pyyhki ihanasti naamaa. Linnutkin visersivät. Sara polki entistä lujempaa, niin että tuuli vaan vinkui korvissa. Hän halusi päästä nopeasti tallille, ja Lucyn luo! Sillä vauhdilla millä Sara matkan viiletti, ei mennyt kauaakaan kun tyttö saapui tallille, ehkä hieman palellen. Kun hän oli jättänyt pyöränsä tallin seinämään nojaamaan, hän huomasikin hevosien olevan ulkona. Ne käyskentelivät tyytyväisen oloisina tarhoissaan. Samalla hetkellä kun Sara mietiskeli oliko hevosilla kylmä, kun tuulikin hyytävästi, alkoi aurinko pilkottaa pilvimuurin takaa. Sara käämsi päänsä aurinkoon ja nautiskeli hetken sen lämmöstä silmät suljettuina. Sitten hän havahtui mietteistään ja etsi katseellaan Lucyn. Tamma ravasi pää ylhäällä omassa tarhassaan. Sara ei jäänyt kököttämään aurinkotilkulle vaan käveli ripein askelin talliin. Satulahuoneesta hän löysi Lucylle ostamansa sinivalkoisen riimun, ja riimunnarun. Sara otti ne mukaansa kun lähti hakemaan hoitsuaan tarhasta.

Sara avasi tarhan portin. Lucy nosti päänsä ja katseli tarhaan tullutta hyvin epäilyttävän näköistä otusta korvat hörössä. Hetken tyttöä töllisteltyään se hörähti hermosyuneen oloisesti. "Minä se vain olen. Et kyllä varmaankaan tunnista minua, hoitajaasi. Ja mitä minäkin tässäkin höpötän." Sara höpötteli rennosti tammalle. Hän käveli käsi ojossa kohti hörökorvaista tammaa. Kun Lucy sai haistella hänen kättään se tuntui rauhoittuvan huomattavasti, ja laski päänsä hoitajansa olkapäälle. Siinä se sulki silmänsä ja hörähti hiljaa. "Voi sinua.." Sara puheli pienenpieni hymy huulillaan. Lucylla ei ollutkaan mikään kiire pois tarhasta. Sen Sara sai huomata, kun otti riimun esiin. Lucy ravasi energisesti pää korkealla tarhan toiselle puolelle silmissä ilkikurinen pilke. "Vai että tälläistä peliä!" Sara hymähti hieman tyytyväisenäkin pieneen haasteeseen. Hän käveli riimu selän takana kohti hoitsuansa. Sen korvat kääntyilivät, aivan kun se olisi yrittänyt pohtia mitä tehdä.

Kyllähän Lucy oli lopulta kiinni antanut. Sara avasi uudestaan tarhan portin ja talutti hoitoponinsa ulos. Hän käveli yllättävän kuivan tallipihan läpi taluttaen Lucya. Talliin päästyään Sara laittoi Lucyn boksiinsa, ja kävi hakemassa samat harjat kun viimeksikkin. Hän avasin boksin oven, ja sujahti sisään. Lucyn kullanruskea karva ei ollutkaan erityisen likainen, vaikkakin muutama kurapaakku olikin sielä täälä. Ne sai kuitenkin helposti irti kovaharjaksiselka harjalla. Sara suki ensimmäisenä irtolian irti kumisualla. Sen jälkeen hän otti pehmeämmän harjan, ja kävi läpi koko ponin. Samasta pussukassa oli myös kaviokoukku. Tyttö alkoi puhdistamaan tamman kavioita. "Jaa..Nosta!" Sara muustutti Lucya samalla kun tuki jalkaa. Lucy vilkuili hieman tyttöä kuin ihmettelen mitä se teki, vaikka homma olikin varmasti tuttua. Kavioiden puhdistus kävi helposti. Sen jälkeen pystyikin jo hakemaan Lucyn kauniin mustat suitset satulahuoneesta. Tamma haisteli innokkaana suitsia. Se taisi innostua tajutessaan että nyt päästäisiin ratsastamaan, ja alkoi ikäänkuin hyppelehtiä paikoillaan. Sara suitsi pirteän tamman nopeasti ja talutti sen pihamaalle.

Sara nousi tallin edustalla ensimmäistä kertaa hoidokkinsa selkään. Hän ponnisti suuren kiven päältä tamman kullanruskeaan selkään. Sara laskeutui sinne varoen. Tyttö tunnusteli hetken alustaansa, ja totesi sen mukavaksi istua. Hetken pähkäiltyään hän lähti pitkin ohjin samalle reitille jonka oli mennyt ensimmäisellä hoitokerralla. Hetken matkaan mentyään Sara keräili ohjat tuntumalle ja napautti pohkeilla ravipyynnön ilmoille. Ei tarvinnut kahdesti käskeä kun Lucy jo ravasi kiltisti. Hän rapsutti tammaa kaulalle, ja lähti stten askelten tahtiin mukaan. Lucy ravasi reippaan menohaluisesti maastopolulka eteenpäin. Sara kannusti tammaa aina välillä hidastamaan, ja taas nopeuttamaan ravia. Tämä harjoitus piti tamman kuulolla, eikä se lähtenyt hörhöilemään muualle. Harjoitusta suorittaessa jäivät muut asiat taka-alalle, ja liian aikaisin tuli kääntöpaikan aika. Sara huokaisi raskaasti, ja käänsi ponin ympäri. "Kellokin oli jo varmasti paljon" hän mutisi hoidokilleen. Tamma pärskähti. Pitkin ohjin lähdettiin kohti tallia.

Tallilla Sara vei Lucyn boksiinsa, ja otti siltä suitset pois. Hän jätti ne roikkumaan naulaan, ja harjasi tamman karvan uudestaan. Se oli ehkä hieman hikinen, vaikea sanoa. Kaviot tarkistettuaan tyttö kävi pesemässä kuolaimet, ja vei suotset paikoilleen. Hetken ajan hän vielä rapsutteli hoidokkiiaan, miettien keitä muita tallilla kävi hoitamassa. Liian pian tuli aika lähteä. Illan jo alkaessa hämärtää, Sara pamautti kypärän päähänsä ja lähti polkemaan väsyneenä kotiin.

~ Sara ja Lucy

// Tästä tuli nyt aika pitkä, tiedätkö tunteen kun tekstiä vaan ryöppyää? :)

Vastaus:

Moikka Sara, kyllä tiedän tunteen. Ihana että Lucyn kanssa virittäydyitte kevättunnelmiin. Saat tästä tarinasta 70vr.
-Angelika

Nimi: Lintsi

22.04.2018 13:11
// anteeksi jos en vielä olisi saanut kirjoittaa :)

Ulkona satoi rankasti vettä, ja huokaisin tajutessani matikasta läksyksi saamamme lappusen ollessakin kaksipuolinen. Aivoni olivat jo räjähtämispisteessä, joten niinpä vaihdoin kouluvaatteet ratsastushousuihin ja lämpimään huppariin; nyt lähtisin kyllä tallille moikkaamaan uutta hoitoponiani Lumikkia! Se oli kuvankaunis, kimo shetlanninponitamma, josta tulisi varmasti uusi paras ystäväni! Kiskoin vielä Polle-ratsastussukat jalkoihini ja letitin hiukseni kahdelle ranskanletille. Sitten hyppelehdin eteiseen ja kiskoin johdpurit jalkoihini. Avasin ulko-oven ja varmistin vielä, että minulla oli kotiavain mukana. Kyllä oli, joten niinpä lähdin ratsastuskypärääni heilutellen kohti talli Spiritiä. Viheltelin mennessäni, kunnes saavuin tallipihalle. Hevoset olivat ulkona sateesta huolimatta, suurimmalla osalla oli kuitenkin loimi päällä. Tietenkin juuri Lumikilla ei ollut loimea! Kaunista valkoista karvaa hädin tuskin tunnisti mutakerroksen alta! "Voi Lumikki", huokaisin ponille ja nappasin vihreän, kuluneen riimun naruineen tarhan portinpielestä ja pujahdin lankkujen alitse aitojen sisäpuolelle. Pujotin riimun ponin päähän, mutta jouduin vielä säätämään sen kokoa, koska riimu oli pikkuiselle Lumikille liian iso. Kiinnitin riimunnarun riimuun ja maiskautin tammalle, josta se tiesi lähteä liikkeelle.

Talutin Lumikin halki mutaisen tallipihan talliin. Vedin aluksi keuhkoni täyteen lämmintä tallituoksua, parasta tuoksua koko maailmassa. Sitten kiinnitin ponin suoraan kahdella riimunnarulla pesuboksiin, sillä pelkällä harjauksella en onnistuisi saamaan sitä puhtaaksi. Löysin satulahuoneesta muutamia harjoja, pesusienen ja vauvanshamppoota, jotka keräsin kaikki ämpäriin ja kannoin talliin Lumikin luo. Se pärisytteli innokkaana sieraimiaan ja yritti kihnuttaa päätään vasten jalkojani, mutta väistin ponia taidokkaasti; enhän halunnut itsekkin peittyä mutakerrokseen! Avasin hanan ja juoksutin vettä, kunnes se oli mukavan lämmintä. Lumikki seisoi kiltisti paikoillaan ja tuntui nauttivan viilennyksestä, kun suuntasin letkun kohti ponia. Kuivunut muta alkoi irtoilemaan suurina laattoina shetlanninponin turkilta, muuttui sitten pehmeäksi ja valui viemäriin. Mutakerroksen alta alkoi paljastua valkoista poninkarvaa. Hymyillen sammutin letkun ja aloin hieroa vauvanshamppoota Lumikin selkään ja kyljille. Pään jätin väliin, enhän halunnut, että uuden hoitoponini silmiin joutuisi shamppoota. Kun koko tamma oli vaahdon peitossa, avasin taas hanan ja suihkuttelin ponin puhtaaksi. Lumikin märkä karva oikein kiilsi puhtauttaan, eivätkä jouhetkaan enää näyttäneet mutaisilta. "Hieno poni", kuiskasin Lumikin korvaan.

Kaavin ponista enimmät vedet löytämälläni hikiviilalla, ja otin sitten harjapakista dandyharjan, jonka luonnonharjaksilla aloin sukimaan Lumikkia. Tamma lepuutti toista takastaan täysin rentona ja tuntui nauttivan saamastaan hoidosta sekä huomiosta. Tuskin tallityöntekijät niin paljoa ystävystyivät ponien kanssa, he vain pitivät huolta niiden perustarpeista. Lumikista oli jo ehtinyt tulla todella tärkeä minulle, niin tärkeä, että jaksoin tapella sen takkuharjan kanssa ja väkertää ponin otsatukkaan letin, harjattuani sen ensin loppuun. Puhdistin vielä tamman kaviot irtokivistä ja mudasta, joka oli onneksi helppo homma; kaviot olivat niin kevyet, että niitä oli mukava kannatella. Lumikki pärskähti tyytyväisenä ja heilutteli päätään niin, että ketjut kolisivat ja kilisivät. Nauroin ponille ja taputin sitä kaulalta. Vielä hieman kosteaa tammaa ei olisi viitsinyt viedä enää takaisin tarhaan rypemään, joten päätin tehdä pienen lenkin Lumikin kanssa tallin lähimaastossa. Se vaikutti kuitenkin niin kiltiltä ponilta, että pärjäisin sen kanssa helposti.

Irrotin Lumikin pesuboksista vietyäni kaikki tavarat takaisin satulahuoneeseen, ja niin kolistelimme menemään pitkin tallikäytävää. Lumikki askelsi sopivan reippaasti vierelläni, korvat joka suuntaan kääntyillen. Suuntasimme sateen pehmittämälle metsäpolulle; mutainen se ei ollut, mutta juuri sopivan pehmeäpohjainen kuitenkin. Lumikki yritti pysähtyä maistelemaan edelliskesän kellertävää ruohoa tienpenkalta, mutta vedin ponin päättäväisesti pois. "Hupsu", naurahdin tammalle ja taputin sitä kaulalle. Lumikki tuntui melkein omaltani, kun kävelimme kahdestaan keväisessä metsässä. Huomasin ponin silmissä ilkikurisen pilkkeen, kun se yhtäkkiä päättikin nostaa ravin. Tirskahdin ponille, ja aloin vain hölkkäämään sen mukana. Lumikki ei näköjään ollut aavistanut sellaista, niin hölmistyneeltä se näytti huomatessaan hoitajan roikkuvankin sitkeästi mukana. Pienillä töppöjaloillaan se hölkkäsi eteenpäin, kohti jo illasta vaaleanpunaista taivasta. Olipa aika vierähtänytkin nopeasti! Niin harmoniselta kuin hetki tuntuikin, minun täytyi pysäyttää Lumikki ja kääntää se takaisin päin kohti tallia, koska matikanläksyt olivat vielä tekemättä.

Kävelimme ripeästi takaisin sisälle talliin, jossa päästin Lumikin omaan karsinaansa. Ilmeisesti joku tallityöntekijä oli ottanut muutkin hevoset sisälle, sillä koko talli täyttyi iloisesta hirnunnasta. Otin riimun pois tamman päästä ja annoin sille pusun otsalle. Poni jäi katsomaan perääni, kun suljin karsinan oven ja lähdin kohti kotia.

Vastaus:

Teistäpä tuli Lumikin kanssa nopeasti ystäviä! (= Pituutta tällä tarinalla oli ja sitä oli erittäin miellyttävä lukea. Saat tästä 70 vr.
-Angelika

Nimi: Lumiturpa
Kotisivut: http://- /

10.04.2018 20:30
Oli sumuinen iltapäivä. Kävelin tallille suoraan koulusta, koska olin ottanut tallikamppeet mukaan reppuuni. Kävelin sen enempää mietiskelemättä talliin. Sielä tuoksui hevoset, ja heinä, lempituoksuni. Hyräilin mennessäni Lucyn karsinaan. Rapsutin uutta hoidokkiani korvan takaa ja puhelin sille lempeästi. En oikeastaan tiennyt mitä tehdä. Lähdin tamman karsinasta etsimään harjoja joilla harjata Lucy. Koko tammahan oli aivan pölyssä! Löysin käytävän perältä kassin jossa oli muutama harja. Menin harjojen kanssa takaisi Lucyn karsinaan ja aloin harjata tammaa. Se silminähden ilahtui kun pöly irtosi sen kullanruskeasta karvapeitteestä. Harjailin tammaa ilman kiirettä. Suin sen jokapuolelta, niin, että koko poni kiilsi puhtaana. Vein harjat takaisin paikoilleen ja menin hoidokkini luo. Tarkistin vielä tamman hiertymien varalta.

Käytällä oli myös kirkkaanpunainen riimu, jonka puin tammalle päälle. Kai sitä saisi lainata, kunhan palauttaisi. Kiinnitin riimunnarun ja avasin karsinan oven. Lähdin taluttamaan pirteätä tammaa ulos. Ulkona tihutti hiljaisesti. Tarkistin vielä kellon, ja totesin ettei pimeä tulisi vielä aikoihin. Lähdin taluttamaan Lucya kohti pientä metsäpolkua. Ohut lumikerros oli muuttunut loskaksi. Lucylla tuntui riittävän energiaa kun se polski loskassa. Himmailin sitä aina välillä ettei meno yltynyt liian kovaksi. Hetken päästä maiskaitin Lucylle ja aloin hölkkäämään. Tamma seurasi perässä, ja meni ohikin. Nauroin pitkästä aikaa ääneen. Lucy tuntui hieman hämmästyvän kun minä, hiljainen hiiri aloinkin nauramaan. Juostessani siinä tamman vierellä loskaisessa iltapäivässä, tuntui että Lucy oli omani.

Saavuimme leveämmälle kääntöpaikalle. Ilmeisesti olimme olleet jo pitkäänkin lenkillä, koska ilta alkoi jo hämärtää. Käännyimme tallille päin. Juttelin matkan ajan tammalle kaikenlaista. Sille tuntui helpolta kertoa kaikki elämän huolet. Paluumatka kului huomaamattani, ja pian olimmekin tallilla. Avasin tallin oven, ja astuin sisään. Talutin Lucyn sen karsinaan. Otin riimun pois tamman päästä. Se ravisteli iloisesti päätänsä. Kävin hakemassa harjat ja suin tamman karvan uudestaan. Sitten silittelin sitä hetken, ja sanoin tammalle heipat. Lähdin lumen pyryttäessä kotiin päin.
~ Sara ja Lucy

Vastaus:

Toivottavasti teillä oli Lucyn kanssa hauskaa. Tämä tarina oli hyvin kiva lukea ja pituus oli juuri sopiva. Kirjoitusvirheiden määräkin on mitättömän pieni. Saat tästä tarinasta 60vr, käyn samantien lisäämässä ne kaappiisi. Jatka samaan malliin!
-Angelika

©2018 Virtuaalitalli Spirit - suntuubi.com